Julkinen rahoitus aloittavalle yritykselle

7 min lukuaika
17.6.2024

Rahoituksen varmistaminen ja löytäminen on kriittistä aloittavalle yritykselle. Harva yritys pystyy rahoittamaan kasvun ns. bootstrap mallilla, jossa kasvua tuetaan vain myynneillä. Yleensä rahoitus tulee joko omista säästöistä, tutuilta tai pankista lainana. Pankkilainaa on kuitenkin vaikea saada heti yrityksen alkutaipaleella ilman vakuuksia tai näyttöä myynnistä.

Suomessa julkinen rahoitus tarjoaa näiden lisäksi useita vaihtoehtoja, joilla pyritään tukemaan uusien yritysten syntymistä ja niiden kehittymistä elinvoimaisiksi toimijoiksi markkinoilla. Suomessa julkiset tukirahoitukset tarjoavat merkittävää apua – Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja Leader-ryhmät ovat keskeisiä rahoituslähteitä, joista yritykset voivat saada avustuksia, lainoja ja muita tukimuotoja. Jokaisella näistä rahoituslähteistä on omat etunsa ja haasteensa, joten on tärkeää tutkia ja arvioida, mikä vaihtoehto sopii parhaiten yrityksen tarpeisiin ja tavoitteisiin.

Alueellisten erojen huomioiminen on tärkeää, sillä rahoitusvaihtoehdot voivat vaihdella suuresti riippuen yrityksen sijainnista erityisesti jos kyseessä on ELY-keskuksen tarjoamat tuet. Näin ollen aloittavan yrityksen kannattaa perehtyä huolellisesti paikallisiin rahoitusmahdollisuuksiin ja hyödyntää tarjolla olevat julkiset tuet ja neuvontapalvelut.

Olemme koonneet tietoa siitä mitä tukia aloittava yritys ja yrittäjä voi saada, mitä aloittavan yrittäjän kannattaa ottaa huomioon rahoitusta hakiessa ja miten tukia haetaan.

Mitä tukia aloittava yrittäjä voi saada?

Starttiraha

Starttiraha on keskeinen julkinen rahoitusvaihtoehto aloittavalle yrittäjälle, joka tarjoaa taloudellista tukea yrittäjille heidän liiketoimintansa alkutaipaleella. Starttiraha myönnetään yleensä hakijan ensimmäisiksi 6–12 kuukaudeksi, auttaen kattamaan elinkustannuksia ja mahdollistamaan keskittymisen yrityksen käynnistämiseen.

Tämä tuki turvaa yrittäjän toimeentulon ja auttaa yrittäjää ajanjaksolla jolloin yritys vielä etsii paikkaansa. Starttirahan myöntää TE-toimisto, ja sen saamiseen vaaditaan uskottavaa liiketoimintasuunnitelmaa sekä hakijan soveltuvuutta yrittäjäksi.

Yritystoiminnan kokeilutuki

Jos sijaitset ja suunnittelet yritystoiminnan aloittamista maaseudulla, voit hakea yritystoiminnan kokeilutukea. Sen avulla henkilö voi kokeilla uuden liiketoiminnan harjoittamista 4 kuukauden ajan. Kokeilutukea voi saada 2500€ ja rahoitusta voi käyttää tukemaan yrityksen alkutaipaleen kustannuksia. Yritystoiminnan kokeilutukea myöntää alueesi Leader-ryhmä.

Mitä tukia aloittava yritys voi saada yrityksen alkutaipaleella?

Business Finland - Innovaatioseteli & Tempo-rahoitus

Business Finlandin jotkut rahoitusmuodot ovat tarkoitettu alle 5-vuotiaille yrityksille. Aloittavan yrityksen on hyvä olla tietoinen näistä rahoitusmuodoista ja käyttää niitä kun yritys on vielä nuori.

Business Finlandin tuet on erityisesti sopivia startup-yrityksille, jotka tähtäävät kasvuun ja kansainvälistymiseen, ja myöntää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta projekteille, jotka tähtäävät uusien tuotteiden, palvelujen tai liiketoimintamallien kehittämiseen.

Business Finlandin innovaatioseteli on erinomainen rahoitusvaihtoehto aloittavalle yritykselle, joka haluaa kehittää ja kaupallistaa innovatiivisen liikeidean. Innovaatioseteli on vuonna 2024 arvoltaan 6 000 euroa, jossa on 1 500€ omavastuuosuus. Tämä rahoitusvaihtoehto on tarkoitettu kattamaan asiantuntijapalvelujen kustannuksia, joita yritys tarvitsee kehityshankkeen edistämiseksi.

Olemme koonneet tietoa innovaatiosetelistä erilliseen blogipostaukseen, lue lisää innovaatiosetelistä tästä.

Startup-yrityksille suunnattu Tempo-rahoitus auttaa nopeuttamaan liiketoiminnan käynnistämistä ja kansainvälisille markkinoille pääsyä. Tempo-rahoituksen avulla yritys voi kehittää liiketoimintaansa monin eri tavoin, kuten testaamalla ja validoimalla markkinaa, luomalla ensimmäisiä asiakasreferenssejä, kehittämällä tuotteitaan ja palveluitaan sekä rakentamalla kansainvälistä kasvua.

Vuonna 2024 Tempo-rahoituksessa on hankkeen enimmäismäärä enintään 80 000 euroa, ja rahoituksen omavastuuosuus on 25%. Tempoa haettaessa tulee olla tietoinen pääomaehtoisen rahoituksen ja käyttöpääoman vaatimuksista.

Olemme koonneet tietoa Temposta erilliseen blogipostaukseen, lue lisää tästä.

ELY-Keskukset - EAKR & JTF

ELY-keskukset tarjoavat monipuolisia tukia aloittaville yrityksille, erityisesti alueellisesta näkökulmasta. ELY-keskukset myöntävät yrityksen kehittämisavustuksia, jotka ovat suunnattu liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvun tukemiseen. Näitä avustuksia voidaan käyttää esimerkiksi tuotekehitykseen, markkinointiin, kansainvälistymiseen ja digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen.

ELY-keskukset ovat tiiviisti yhteydessä EU-rahoitukseen, ja ne voivat auttaa yrityksiä hyödyntämään Euroopan unionin tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia, kuten Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR).

Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) rahoitukset tarjoaa ainutlaatuisen tuen tuotekehitysprosessiin. JTF-rahoitukset tukevat erityisesti alueita ja toimialoja, jotka ovat siirtymässä kohti kestävämpää taloutta, edistäen innovaatioita ja kestävää kehitystä.

Näiden tukien ja palveluiden avulla ELY-keskukset auttavat yrityksiä vahvistamaan toimintaansa, sopeutumaan markkinoiden muutoksiin ja hyödyntämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia alueellisesti ja kansainvälisesti. ELY-keskusten myöntämien rahoitusten hankekoot vaihtelee alueittain ja hakemus kierroksittain.

Finnvera - Lainat & lainatakaukset

Finnvera on keskeinen rahoituslähde startup-yrityksille, tarjoten monipuolisia rahoitusratkaisuja yritysten kasvun ja menestyksen tueksi. Finnvera myöntää lainoja ja niiden takauksia, jotka tukevat yritysten toimintaa erityisesti alkuvaiheessa ja helpottavat pankkilainojen saamista.

Lisäksi Finnvera toimii tiiviissä yhteistyössä muiden rahoituslaitosten kanssa, mahdollistaen laajemmat rahoitusratkaisut ja edistäen yritysten pääsyä myös EU-rahoituksen piiriin. Näiden rahoitusmuotojen avulla Finnvera tukee yritysten kasvua, kehitystä ja kilpailukyvyn parantamista, tarjoten samalla turvallisuutta ja vakautta yritystoiminnan alkutaipaleelle.

Leader-ryhmät - Maaseudun tuet

Leader-ryhmät ovat arvokas rahoituslähde maaseudulla aloittaville ja startup-yrityksille, tarjoten tukea erityisesti paikallisen kehityksen ja innovaatioiden edistämiseksi. Leader-ryhmät myöntävät rahoitusta erityisesti mikroyrityksille hankkeisiin, jotka edistävät maaseudun elinvoimaisuutta, yrittäjyyttä ja yhteisöllisyyttä. Yritykset voivat hakea tukea esimerkiksi investointeihin, kehittämishankkeisiin ja uusien tuotteiden tai palvelujen luomiseen.

Näiden tukien avulla Leader-ryhmät auttavat yrityksiä kasvamaan, kehittymään ja hyödyntämään paikallisia vahvuuksia, luoden samalla kestäviä ja innovatiivisia liiketoimintamahdollisuuksia maaseudulla. Nämä tuet ovat erityisen harkinnanvaraisia ja hanke koot vaihtelevat maaseuduittain.

Aloittavan yrityksen rahoitustarpeet

Aloittavan yrityksen rahoitusvaihtoehtojen kartoittaminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa suoraan liiketoimintasuunnitelman toteuttamiskelpoisuuteen ja yrityksen kykyyn saavuttaa ensimmäiset virstanpylväät. Ilman riittävää rahoitusta, nämä perusasiat voivat jäädä puutteellisiksi, mikä voi vaarantaa koko liiketoiminnan alun ja pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamisen. Siksi aloittavan yrityksen on tärkeää kartoittaa mahdolliset rahoitusvaihtoehdot huolellisesti, jo ennen kaupallistamista.

Olemme listanneet yleisimpiä rahoitustarpeita, ja kerromme niihin soveltuvia rahoituksia.

Tuotekehitys

Aloittavalle yritykselle tuotekehitys voi olla erityisen haastavaa, koska resurssit ovat usein rajalliset ja kokemusta voi olla vähemmän kuin kilpailevilla yrityksillä. Lisäksi tuotekehitys sisältää riskejä, kuten epäonnistuneita testauksia tai viivästyksiä. Tuotekehitysprosessissa yritys suunnittelee, testaa ja hienosäätää tuotettaan tai palveluaan saadakseen sen kaupallistettua. Tämä prosessi on usein monivaiheinen ja vaatii huomattavia taloudellisia resursseja, asiantuntemusta ja aikaa.

ELY-keskusten tarjoama EAKR rahoitus tukee tuotekehitystä ja soveltuu hyvin yrityksille, joilla on tarve vielä kehittää tuotetta tai palvelua ennen sen kaupallistamista.

Lisäksi Business Finlandilta voi hakea tutkimus, kehitys ja pilotointi rahoitusta, josta on kaksi eri muotoa. Avustusta voi saada yhteistyöhön tutkimusorganisaation tai yliopiston kanssa, tai yritykselle voi hakea hyväehtoista lainaa tuotekehitystyöhön.

Markkinoiden testaus

Markkinan testaus on tärkeä osa uutta liiketoimintaa, sillä se mahdollistaa tuotteen tai palvelun kysynnän, asiakaspalautteen ja markkinapotentiaalin arvioinnin ennen laajempaa lanseerausta. Tämä prosessi voi paljastaa, miten hyvin tuote tai palvelu vastaa asiakastarpeita ja kuinka tehokkaasti se kilpailee markkinoilla. Markkinatestauksen haasteena aloittaville yrityksille on usein resurssien rajallisuus sekä kokemuksen puute markkinointistrategioiden toteuttamisessa ja analysoinnissa.

Tempo-rahoitus soveltuu hyvin yrityksille, jotka haluavat panostaa markkinoiden testaamiseen. Lue lisää Tempo-rahoituksesta täältä.

ELY-keskusten tarjoama EAKR rahoitus tukee markkinoiden testausta ja soveltuu hyvin markkinoiden testaukseen ja tuotteen tai palvelun pilotointiin..

Lisäksi Business Finlandin voi hakea tutkimus, kehitys ja pilotointi rahoitusta, voi käyttää markkinoiden testaukseen ja tuotteen tai palvelun pilotointiin.

Investoinnit

Investointien merkitys aloittavalle yrittäjälle on ratkaiseva, sillä ne mahdollistavat liiketoiminnan käynnistämisen, kasvun ja kilpailukyvyn kehittämisen. Ensimmäiset investoinnit voivat kattaa laitteiden ja tilojen hankinnan, tuotannon käynnistämisen, markkinoinnin ja henkilöstön palkkaamisen. Investointien toteuttaminen voi olla haastavaa, mutta haasteista huolimatta, onnistuneet investoinnit ovat välttämättömiä yrityksen kasvulle ja pitkän aikavälin menestykselle.

Investointeja voidaan tukea pankkilainan ja EAKR-rahoituksen avulla.

Aineettomat oikeudet

Aineettomat oikeuksien selvitys voi olla tärkeää aloittavalle yrittäjälle, erityisesti jos kyseessä on merkittävän innovatiivinen liikeidea. Tällaisia oikeuksia ovat esimerkiksi patentit, tekijänoikeudet ja tavaramerkit. Aineettomat oikeudet antavat yritykselle kilpailuedun markkinoilla, sillä ne estävät kilpailijoita kopioimasta tai hyödyntämästä yrityksen ainutlaatuisia ideoita ja tuotteita ilman lupaa.

Aloittavalla yrittäjällä voi olla rajalliset resurssit ja tietämys suojatoimien toteuttamiseksi, mikä saattaa johtaa siihen, että tärkeitä oikeuksia ei rekisteröidä ajoissa. Panostaminen aineettomiin oikeuksiin on tärkeää, sillä ne voivat merkittävästi lisätä yrityksen arvoa ja houkuttelevuutta sijoittajien silmissä, sekä tarjota pitkäaikaista turvaa ja kasvumahdollisuuksia liiketoiminnalle.

Aineettomien oikeuksien selvitystyötä voidaan tukea innovaatiosetelin avulla, ja selvitystyö ja suojauksen haku voidaan sisällyttää hankkeisiin, joihin haetaan pankkilainaa tai EAKR-rahoitusta

Mitä haasteita aloittavalla yrityksellä voi tulla vastaan julkisen rahoituksen haussa?

  1. Oma pääoma - Rahoitus ei ole 100% tukea, joten omavastuuosuus tulee kattaa itse tai muulla rahoituksella. Rahoitusta haettaessa täytyy osoittaa pystyvänsä kattamaan hankkeen kulut. Tämä tarkoittaa sitä, että hakijan on esitettävä tarkka suunnitelma siitä, miten omarahoitusosuus tai muu tarvittava rahoitus hankitaan ja käytetään. On tärkeää, että hakija voi vakuuttaa rahoittajan siitä, että hanke on taloudellisesti kestävällä pohjalla ja että kaikki tarvittavat resurssit ovat käytettävissä projektin toteuttamiseen.

  1. Maksatusaika - Tuen maksatuksen aika riippuu instrumentista. Usein ainoastaan osan hankkeen budjetista voi saada tai voi anoa etukäteismaksuna. Tärkeää on myös esittää realistinen aikataulu siitä, milloin ja miten eri vaiheet hankkeessa toteutetaan, jotta rahoittaja voi seurata projektin etenemistä. Hakijan on hyvä varautua siihen, että maksatusta saatetaan tehdä osissa, jolloin kustannuksia korvataan jälkikäteen toteutuneiden menojen perusteella. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää pitää kirjaa kaikista kuluista, koska ne instrumentista riippuen raportoidaan rahoittajalle.

  1. Käsittelyaika - Käsittelyajat vaihtelevat laajasti kahdesta viikosta jopa yli vuoteen, kun kyseessä on esimerkiksi kilpailtu yrityksen kehittämisavustus. Tämän vuoksi on tärkeää, että hakijat ottavat käsittelyajan huomioon hankkeen suunnitteluvaiheessa. Pitkät käsittelyajat voivat vaikuttaa hankkeen aikatauluun ja rahoituksen saannin ajankohtaan, joten hakijoiden tulee laatia joustava projektisuunnitelma, joka pystyy mukautumaan käsittelyaikojen muutoksiin.

  1. Rahoitusinstrumenttien rahoitettavat toiminnot - Rahoitusinstrumenttien rahoitettavat toiminnot - Avustuksissa on usein määritelty tarkasti mitä toimintoja voi rahoittaa, mutta usein törmäämme siihen, että yrityksen tarpeet eivät täysin kohtaa. Tämä voi olla haastavaa ymmärtää ja yrittää löytää kulmat ja hankkeen toiminnot, jotka voivat olla rahoituksen piirissä. Tämä tilanne korostaa tarvetta tarkalle hankesuunnittelulle ja luovalle ajattelulle, jotta voidaan tunnistaa ne osa-alueet, jotka ovat rahoitusehtojen mukaisia. Usein se edellyttää kompromisseja ja innovatiivisia ratkaisuja, jotta projekti voidaan toteuttaa menestyksekkäästi ja hyödyntää saatavilla olevaa rahoitusta tehokkaasti.

Miten hakea startup rahoitusta?

Aloittaville yrityksille sopivan rahoitusvaihtoehdon löytäminen voi olla ratkaiseva askel menestyksen tiellä. Me tarjoamme asiantuntija-apua ja kartoitamme yrityksesi rahoitustarpeet. Autamme yrityksiä hakemaan julkista rahoitusta ja olemme aloittavien yritysten tukena. Meidän asiantunteva tiimimme opastaa hakemusprosessin läpi, varmistaen että hakemus ja hanke täyttää rahoituksen vaatimukset.

Maksuton rahoituskonsultaatio auttaa ymmärtämään yrityksesi tarpeet ja löytämään parhaat rahoitusratkaisut kasvun mahdollistamiseksi.

Haluatko lisätietoa yrityksenne rahoitusmahdollisuuksista?
Varaa maksuton kartoituspalaveri

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu
info@innovafinance.fi

Varaa maksuton ensitapaaminen rahoituskonsultaatioon, jossa käymme yhdessä läpi juuri sinun yrityksesi tilanteeseen sopivat ratkaisut. Saavuta menestystä yhdessä meidän kanssamme.

Ota yhteyttä

Askeleet onnistumiseen

Valitse sinulle sopiva aika kalenteristamme. Saat parhaan hyödyn irti tapaamisestamme, kun kerrot meille yrityksestäsi ja tavoitteistasi jo ennen sovittua tapaamista.

Tapaamisessa käsittelemme yrityksesi nykytilannetta, tulevaisuudensuunnitelmia ja rahoitusmahdollisuuksia.

Tapaamisen jälkeen teemme teille ehdotuksen, jonka hyväksyttyänne voimme alkaa rahoitushakemuksen tekemisen.

Yhteistyömme alkaa tästä hetkestä. Pyrimme tarjoamaan ratkaisuja, jotka sopivat sinun yrityksesi tarpeisiin, ja tukevat sen kasvua ja kehitystä.

Varaa aika kalenterista
Innova Finance
Yrityksen nimi
Y-tunnus
Sähköposti
Puhelinnumero
Yhteyshenkilö
Missä voisimme auttaa?
Kiitos! viestisi on lähtenyt
Oops! Something went wrong while submitting the form.